Juuri nyt
 |
 |
10/08/2008 14:04 |
 |
Kaukasiasta kuuluu surullisia uutisia. Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa taistellaan jo kolmatta päivää. Konflikti näyttäytyy malliesimerkkinä modernista informaatiosodasta.
Kuten odottaa saattaa Georgian ja Venäjän näkemykset tilanteesta poikkeavat toisistaan täysin. Ulkopuolelta on hankala muodostaa selkeää kuvaa siitä, mitä todella on tapahtunut. Tästä huolimatta monet EU-maat ovat antaneet vahvoja lausuntoja kritisoiden juuri Venäjää.
Suomi joutuu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin puheenjohtajamaana olemaan muita enemmän varpaillaan. Hyvä näin - Suomi on muutenkin tottunut olemaan varsin maltillinen lausunnoissaan. Konfliktin ratkaisua eivät auta toista osapuolta syyllistävät, provosoidut ja ylilyödyt kirjoitukset.
Ulkoministeri Alexander Stubb, joka toimii Etyjin puheenjohtajana, on erityisen tiukan paikan edessä. Hänen pitäisi pystyä muodostamaan tietotulvan perusteella mahdollisimman totuuden mukainen kuva tilanteesta. Maanantaina hänen on tarkoitus matkustaa Georgiaan, jotta voisi kuulla molempia osapuolia henkilökohtaisesti.
Nopea ratkaisu olisi nyt elintärkeä kaikille alueen asukkaille. YK on hankalassa asemassa, sillä sen turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Venäjä on osa konfliktia. Nyt onkin toivottava ja uskottava siihen, että Etyj pystyy kansainvälisen yhteisön edustajana toimimaan tehokkaasti rauhan puolesta. Puoluekannasta huolimatta toivon todella, että Stubb onnistuu tehtävässään. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
04/07/2008 15:20 |
 |
Olen kesätöissä toimistossa, josta on merinäköala. Tänään on kaunis päivä - vieläpä perjantai. Koko päivän ihmiset ovat meloneet, veneilleet ja risteilleet toimiston ohitse. Mikseivät ne tee TÖITÄ niin kuin muutkin?
Viikonlopun viettoon. Nyt. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
02/07/2008 18:28 |
 |
1. Listaa mielessäsi suuria pelijulkaisuja
2. Muista, että omistat Half-Life 2:n
3. Ilta on nuori
4. Käynnistä Windows-kone (kuulostaa kohtalokkaalta)
5. Asenna Steam
6. Asenna Half-Life
7. Päivitä Steam
8. Päivitä Half-Life
9. Päivitä näytön ajurit
10. Odota, että Steam avaa Half-Lifen tiedostojen kryptauksen.
11. Ilta ei ole enää nuori
12. Säädä Half-Lifen asetukset
13. Odota, että Half-Life lataa
14. Pelaa tuhannetta kertaa sama alkupätkä
15. Odota, että Half-Life lataa
16. Kiipeä katolle
17. Tipu katolta
18. Kuole
19. Muista, miksi et yleensä pelaa PC-pelejä
20. Sammuta peli
21. Sammuta kone |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
16/06/2008 22:55 |
 |
Tulin Joensuusta sunnuntaina junalla Helsinkiin. Puolessa välissä matkaa junaan astui nuori - suunnilleen minun ikäiseni - mies. Hän kiersi junan läpi ennen kuin rauhouttui istumaan.
Jokaisen miehen kohdalla hän pysähtyi ja sanoi: "Aina matkan aluksi kierrän kertomassa kaikille junan miehille, että uskon Jeesuksen rakastavan heitä." Niin myös minun kohdallani. Hetken aikaa katsoin häntä hämmenyksen vallassa. Mietin, miten vastaisin. Päädyin kiittämään.
Miksi hän teki niin? En tiedä. Miksi hän kertoi asiansa vain miehille? En tiedä. Mutta on kiehtovaa, miten ihminen omistautuu asialleen niin, että se syrjäyttää yhteiskunnan normit. Olemme kuitenkin suurimmaksi osaksi laumaeläimiä: emme tahdo poiketa joukosta. Hän ei välittänyt. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
31/05/2008 09:47 |
 |
Firefoxin yhteisö aikoo tehdä historiaa ja päästä Guinnesin ennätysten kirjaan. Tavoite on yksinkertainen: eniten latauksia ensimmäisen vuorokauden aikana julkaisusta. Firefox 3 julkaisu lähenee huimaa vauhtia ja kaikki odottavat jo hiirikäsi kuumana, koska pääsee klikkaamaan "Download now" nappia. Etkö sinäkin?
Tälläkin hetkellä käytän Firefox 3 beta 5:sta. Olen ollut varsin tyytyväinen uudistuksiin, vaikka Firefoxin uusi tiukempi tietoturvalinja onkin aiheuttanut hämmennystä, kun vanhat tutut ja turvalliset varoitukset ovat vaihtuneet html-varoituksiin.
Ja nyt hyvät ihmiset, välittömästi osoitteeseen http://www.spreadfirefox.com/en-US/worldrecord... osallistumaan ennätykseen. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
16/05/2008 21:01 |
 |
Taas kohutaan politiikassa. Tällä kertaa melkein asiaa. Timo Kalli antoi varomattomia lausuntoja vaalirahoituksestaan ja iso kivi pyörähti liikkeelle. Monet poliitikot ovat tänään tarkentaneet tietoja omista vaalirahoituksistaan.
Herää jälleen kysymys, kuinka suuri asia tämäkin loppujen lopuksi on. Ketään ei kiinnostanut tarkistaa kansanedustajien ilmoituksia vaalien jälkeen. Tai jos tarkisti, ei välittänyt siitä, ettei tietoja löydy. Virkamiehet eivät huomauttaneet poliitikoille, että tietoja pitäisi antaa, vaikka varmasti huomasivat niiden puuttuvan.
Vaalit ovat kehkeytyneet varsin kalliiksi huviksi. Mitä vähemmän ehdokkaita vaaleissa on, sitä enemmän yksittäinen ehdokas joutuu käyttämään rahaa. Tuhansia euroja kerätessä joutuu tarttumaan kaikkiin mahdollisuuksiin, eikä rahoittajia varmasti tule suuremmin mietittyä. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, ettei Vanhanen tiedä, ketä on hänen rahoituksensa takana.
Salaperäiset rahoittajat vaarantavat epäilemättä poliitikon uskottavuuden. Onkohan kuitenkin väärä ratkaisu lisätä jälkiseurantaa. Nyt pitäisi keskittyä kitkemään ongelman syytä: vaalien kalleutta.
Mikäli eduskuntavaaleista selviäisi vaikkapa nykyisen ilmoitusrajan 1700 euron kamppanjalla, ei ehdokkaiden tarvitsisi etsiä rahaa kivien ja kantojen alta. Se lisäisi myös tasa-arvoa varsinkin nuoria ehdokkaita ja opiskelijoita kohtaan. Kaikki joukolla alekamppanjoita tekemään! |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
13/05/2008 22:41 |
 |
Viestintävirasto ilmoitti tänään, että se alkaa myymään tv-lupalahjakortteja. Sen kerrotaan Helsingin Sanomien verkkosivujen mukaan olevan hieno lahja muun muassa nuorille kihla- tai häälahjaksi. Erityisesti sitä suositellaan annettavaksi opiskelijoille.
Idea oli ilmeisesti syntynyt Viestintäviraston ja YLEn yhteisessä ideointipalaverissa. Jotenkin tuntuu hullunkuriselta, että tässä vaiheessa tv-luvan kuolinkamppailua jaksetaan pitää vielä palavereita siitä, kuinka tämä epätasa-arvoinen järjestelmä saataisiin pidettyä tekohengityksellä elossa. Eiköhän olisi jo parempi miettiä, miten sopeudutaan budjettirahoitteiseen YLEen.
Kuinkakohan moni nuori riemastuu tv-lupalahjasta. Tiedän, tiedän - lahjoista ei saa valittaa, mutta kun se on juuri se ajatus, mikä on tärkein. Mikä on tämän lahjan ajatus? Lähinnä tulee mieleen, että vanhemmat ovat kyllästyneet maksamaan lastensa tv-luvat ja vähentävät omaa rahankulutustaan yhdistämällä lahjan ja tv-luvan. Ja opiskelijalle tämä näkyy 200 euron menetyksenä, koska sitä kunnon lahjaa ei sitten tällä kertaa tullutkaan.
Huoh. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
29/04/2008 19:53 |
 |
Tein laajan tarkastuskierroksen erilaisiin joukkoliikenteen välineisiin viikonlopun aikana. Suuntana oli Kööpenhamina, jossa NCF:n hallitus kokousti sunnuntaina. Matkaan lähdettiin kuitenkin jo varhain lauantaiaamuna.
Ensimmäinen etappi oli paikallisjunalla Kannelmäestä kohti Pasilaa. Pasilasta hyppäsimme Eskelisen Rikun aamun ensimmäiseen Turun junaan. Unisen matkan päätteeksi saavuimme Turun Satamaan, josta vaihdoimme isompaan kulkupeliin - legendaariseen Ruotsin lauttaan.
Tukholmassa emme jääneet lepäämään laakereillemme kuin muutamaksi tunniksi. Otimme nimittäin yöbussin Kööpenhaminaan. Lähtö oli illalla yhdentoista aikaan ja saapuminen perille aamukahdeksalta. Kerrankin oli suurta hyötyä olla lyhyt. Mahduin oikein mukavasti nukkumaan täyteen ahdetussa bussissa.
Matka oli osa Rikun matkaa (junalla) Lymecin hallitukseen. Euroopan Liberaalinuoret ovat parhaillaan kokoontuneena Barceloonaan seminaariin ja vuosikokoukseensa. Toivottavasti Riku ehtii junalla perille ajoissa :)
Nyt kaikki peukut ja äänestyskortit pystyyn Rikun valinnan puolesta! |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
06/04/2008 13:20 |
 |
On perjantain viimeinen tunti ja seison Rogierin metroaseman laiturilla Brysselissä. Kaksi ranskankielistä opaskylttiä näyttää eri suuntiin. Minulla ei ole aavistustakaan kummastako pääsen lähimmäksi hotelliani - tai edes ulos asemalta. Valitsen Rogier Plazalle vievän suunnan.
Asemalla on hiljaista. Sokkeloisilla käytävillä nukkuu kodittomia. Jokaisen kulman takaa paljastuu tusina uusia ihmiskohtaloita. Saan kulkukoirilta epäileviä katseita.
Viimeiset liukuportaat nostavat minut Rogier Plazalle. Aukiota reunustavat kaupungin eräät hienoimmista hotelleista ja ostoskeskuksista. Aukiolla näkyy vain pukukansaa, joka saapuu taksilla juhlista takaisin hotellin suojiin.
En voi uskoa todeksi, että vain viisi metriä jalkojeni alla nukkuu kymmeniä ihmisiä metroaseman käytävillä. Tällaista kontrastia ei Suomesta löydä.
Bryssel on erikoinen kaupunki. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kulman takana on. Parhaillaan saman kadun eri puolilla on kaksi eri maailmaa. Takana on mielenkiintoinen matka, joka antoi paljon tietoa, mutta vielä enemmän kysymyksiä. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
 |
 |
01/04/2008 13:47 |
 |
Aikuinen mies lähettää tekstiviestejä aikuiselle naiselle. Nainen levittää viestit julkisuuteen ja media kohahtaa. Heteromies lähettää viestejä naiselle! Hyi! Hävytöntä!
Media ajaa omalla touhotuksellaan miehen ahtaalle. Media vaatii miestä eroamaan ammatistaan, jonka hoidossa häntä on kuvailtu muun muassa sanalla "loistava". Lopulta hermot pettävät, eikä työkyky alkaa kärsimään. Mies joutuu jättämään tehtävänsä.
Mahtavat suomalaiset toimittajat olla ylpeitä itsestään, kun ovat taas ajaneet yhden ihmisen lähes burnouttiin. Sehän tässä oli tarkoitus? Rahastaa mehevillä yksityisasioilla, niin kauan kun pää pysyy kasassa. Hävettää suomalaisen median puolesta.
Koko farssin lopputuloksena ketään ei enää naurata. Kanervan viestit alkavat tuntua aika pikkujutuilta, kunhan Alexander Stubb astuu ulkoministerin virkaan. Tämä hymypoika, kun ei ole mitenkään varsinaisesti tunnettu suomalaisen politiikan asiantuntijana. Itse pidän pahimpana hänen agressiivisen myönteistä asennetta Suomen NATO-jäsenyyteen.
Suomalaiset ovat jälleen osoittaneet kaksinaamaisuutensa. Ensin syytetään kirkkoa ja valtiota vanhoillisuudesta ja syyttelystä, mutta heti kun joku poikkeaa yleisesti hyväksytystä linjasta alkaa päivittely.
Kanerva hoiti työnsä hyvin. Sen pitäisi riittää. |
Lue kommentit
(0)
| Kirjoita kommentti
|